Joka on tehnyt mihin tekniikan alaan tahansa liittyvän keksinnön, jota voidaan käyttää teollisesti, tai se, jolle keksijän oikeus on siirtynyt, voi hakemuksesta saada patentin keksintöön ja siten yksinoikeuden sen ammattimaiseen hyödyntämiseen sen mukaan kuin tässä laissa säädetään.
Patenttilaki 1 §
Patentti on vahva immateriaalioikeus, joka antaa haltijalleen oikeuden kieltää muilta keksintönsä ammattimaisen hyväksikäytön, valmistuksen, myynnin, käytön ja maahantuonnin. Keksinnöstä jätetty ensimmäinen patenttihakemus käynnistää etuoikeusvuoden, jona aikana jätetyt jatkohakemukset saavat saman alkupäivän kuin keksintöä koskeva ensimmäinen hakemus. Patentti on voimassa enintään 20 vuotta hakemispäivästä niissä maissa, joissa se on myönnetty.
Ajantasainen patenttisalkku turvaa yrityksesi innovaatiot; keskeisimmät tuotteet ja tuotantomenetelmät. Patenttisuojaa voidaan hakea kansallisesti tai alueellisesti, esimerkiksi EU-alueella. Kansainvälisellä patentinhakumenettelyllä voidaan keksinnön elinkaaren alkuvaiheessa varata mahdollisuus patenttisuojan saantiin yli 130 maassa. Näin lopulliset päätökset suojan maantieteellisestä laajuudesta, kustannukset mukaan lukien, voidaan siirtää vaiheeseen, jossa patentointimahdollisuudet ja keksinnön hyödyntämisstrategia ovat paremmin selvillä. Kansainvälisesti toimivan yrityksen kannattaa ulottaa patenttisuoja jokaiseen maahan, jossa sen tuotteita markkinoidaan tai patentilla suojattua menetelmää käytetään.
Patentointiprosessissa on syytä käyttää asiamiestä, sillä prosessi on vahvasti sidottu muodollisuuksiin tai määräaikoihin. Lisäksi puutteellinen tai muodollisesti väärin laadittu hakemus voi johtaa oikeudenmenetyksiin. Hoidamme kaikkia yrityksenne IPR-salkun hallintaan liittyviä asioita. Avustamme suojamuodon valinnassa, keksinnön uutuuden tutkimisessa, patentoitavuuden arvioinnissa, toiminnanvapausselvityksissä, patentointiprosessissa, sekä patenttioikeuksien valvonnassa – tarvittaessa myös juridisesti. Reagoimme myös mahdollisiin, patenttiin kohdistuviin väitteisiin.