Rekisteröinnillä saadaan yksinoikeus tavaramerkkiin erityiseksi tunnusmerkiksi myytäviksi tarjottavien tai muutoin elinkeinotoiminnassa liikkeeseen laskettavien tavaroiden erottamiseksi toisten tavaroista.
Tavaramerkkilaki 1 §.

Rekisteröinnillä saadaan yksinoikeus tavaramerkkiin erityiseksi tunnusmerkiksi myytäviksi tarjottavien tai muutoin elinkeinotoiminnassa liikkeeseen laskettavien tavaroiden erottamiseksi toisten tavaroista.
Tavaramerkkilaki 1 §.
Suojattu tavaramerkki antaa haltijalleen yksinoikeuden käyttää merkkiä elinkeinotoiminnassa. Tavaramerkki voi olla mikä tahansa tunnus, erikoisimmissa tapauksissa jopa tuoksu tai melodia. Varmin tapa yksinoikeuden saamiseen on tavaramerkin rekisteröinti.
Tavaramerkki kannattaa rekisteröidä kaikissa niissä maissa, joissa sitä käytetään tai aiotaan käyttää sekä maissa, joissa tavaramerkillä varustettuja tuotteita valmistetaan. Tavaramerkkisuojaa voidaan hakea kansallisesti tai alueellisesti, esimerkiksi EU-alueella. Lisäksi käytössä on kansainvälinen järjestelmä, jossa yhdellä rekisteröinnillä voidaan saaja suoja yli 60 maassa.
Voidaanko yritystunnuksesi suojata? Teemme puolestanne ennakkotutkimukset, joiden perusteella voimme arvioida merkin käyttöön ja rekisteröintiin liittyviä riskejä. Rekisteröintiprosessin ohella palveluihimme kuuluvat merkin puolustaminen loukkaustapauksissa sekä valvontapalvelut.