Hyvä patenttiasiamies osaa keskittyä oleelliseen

  • Uutiset
  • 25.3.2021

Kuva: Jari Lipsanen

”Kantava ajatukseni on ollut aina, että patenttiasioiden hoitamisen on oltava kiireisille asiakkaille mahdollisimman helppoa ja sujuvaa”, sanoo 36 vuoden työuran Laine IP:llä tehnyt Jari Lipsanen.

Vuonna 1985 Seppo Laineen patenttiasiamiehenä aloittanut Jari Lipsanen siirtyy elokuun alussa ansaituille eläkepäiville 36 vuoden työuran jälkeen. Pitkän pestin salaisuus saman työnantajan palveluksessa löytyy hänen mukaansa työn monipuolisuudesta ja hyvästä työporukasta.

”Olen saanut tehdä työtä kiinnostavien asiakkaiden ja aiheiden kanssa. Osakkaana olen myös toiminut yrityksen hallituksessa ja sen puheenjohtajana. Näin hallinto ja talousasiatkin ovat tulleet tutuiksi.”

Jarin mukaan patentteja laativan asiamiehen työ on yksilökeskeistä, mutta se ei suju ilman ympärillä olevaa tukiverkkoa. Siksi hyvä tiimi on aivan oleellinen asia.

”Aina on voinut mennä kysymään työkaverilta neuvoa tai pyytää apua, jos eteen sattuu kova työruuhka”, Jari sanoo.

Hyppy tuntemattomaan patenttimaailmaan

Alku patenttiasioiden parissa ei ollut kuitenkaan helppo. Jari tuli Seppo Laineen toimistoon viidentenä työntekijänä, eikä Teknillisessä korkeakoulussa sähkötekniikkaa opiskelleella diplomi-insinöörillä ollut aiempaa kokemusta patenteista.

”Hyppäsin tuntemattomaan maailmaan. Alkuaika oli muutenkin hieman hämmentävää. Kemian puolella patenttiasioita hallittiin jo jonkin verran, mutta omalla alallani elektroniikassa osaaminen oli ohutta koko maassa. Nokiakin oli vielä kokematon näissä asioissa.”

Vähitellen kokemus kuitenkin karttui ja hoidossa olevien patenttiasioiden määrä kasvoi.

Jarin erikoisalaa ovat olleet sähkötekniikkaan, elektroniikkaan ja mekaniikkaan liittyvät aiheet, kuten mittaustekniikka, audiotekniikka ja langattomat anturit.

Syvällisestä paneutumisesta asiakkaan patenttiasioihin kertoo, että monet Jarin asiakassuhteista ovat jatkuneet läpi koko työuran.

”Yksi ensimmäisistä patenttihakemuksista koski Vaisalan mittauselektroniikkaa. Yhteistyö Vaisalan kanssa on jatkunut näihin päiviin saakka.”

Asiamiehen perustyö pysynyt ennallaan

Kuvan Jarista otti Mikko Säteri

Jarin mielestä patenttiasiamiehen perustyö ei ole vuosikymmenien aikana muuttunut suuresti.  Suurin yksittäinen muutos oli Suomen liittyminen eurooppalaiseen patenttijärjestelmään vuonna 1995.

”Se muutti merkittävästi työnkuvaa, sillä jatkossa piti hallita myös eurooppalainen patenttilainsäädäntö.”

Uutena asiana tulivat myös suulliset käsittelyt Euroopan patenttiviraston EPO:n valituslautakunnassa.

”Ne ovat jännittäviä paikkoja, kun mennään esittelemään suullisesti asiaa. Käsittelyn lopputulos on, että takaisin tullaan joko patentin tai sitten hylätyn hakemuksen kanssa.”

Haasteellisimpia ovat olleet isot oikeudenkäynnit, joissa aikataulu on tiukka.

”Ne ovat sekä rankkoja että antoisia, kun teemme porukalla töitä ja käännämme jokaisen kiven. Dokumenttien ja asioiden hallinta on äärimmäisen tärkeää, kun istutaan nokatusten vastapuolen ja tuomareiden kanssa.”

Asiakkaalle asiat mahdollisimman helpoiksi

Isoihin muutoksiin Jari laskee myös patenttilainsäädännön jatkuvan monimutkaistumisen kaikkialla maailmassa. On pysyttävä hereillä, jotta pysyy kehityksessä mukana.

Patenttialan kilpailu on Jarin mukaan kiristynyt viime vuosina selvästi. Hänen mielestään paras kilpailuvaltti on kuitenkin edelleen asiantuntemus, laadukas työ ja ennen muuta asiakkaiden tarpeiden tarkka huomioiminen.

Suurin osa Jarin asiakkaista on ollut pieniä ja keskisuuria teollisuusyrityksiä. Niissä patenttiasioiden hoitamisesta ja koordinoinnista keksijöiden kanssa vastaavat usein työntekijät, joilla on paljon muitakin työtehtäviä.

”Kantava ajatukseni on ollut aina, että tehdään homma kiireisille asiakkaille mahdollisimman helpoksi ja sujuvaksi. Teemme kaiken mahdollisen työn. Asiakkaan ei tarvitse muuta kuin päättää, hyväksyykö hän ehdotuksemme vai haluaako hän tietää lisää.”

”Jari osaa hahmottaa oleelliset asiat”

Eurooppapatenttiasiamies Christoffer Sundman on tehnyt Jarin kanssa töitä 35 vuoden ajan. Jarin keskeisiin vahvuuksiin hän laskee kyvyn hahmottaa oleelliset asiat vähemmän tärkeistä.

”Jari on aloitteellinen ja rakentava. Hän avaa omia ajatuksiaan, mutta ei nipota turhaan pikkuasioista.”

Christoffer toimi Laine IP:n toimitusjohtajana samaan aikaan, kun Jari hoiti hallituksen puheenjohtajan tehtäviä. Kaksikon yhteistyö yrityksen johdossa perustui molemminpuoliseen arvostukseen ja kunnioitukseen.

”Jari luotsasi yritystä vakaalla kädellä vaikeistakin paikoista. Hänellä on ollut merkittävä rooli yrityksen kannattavuuden varmistamisessa ja nykyisessä menestyksessä.”

Patenttiassistentti Kati Himanto luonnehtii Jaria yhdeksi Laine IP:n hyväntuulisimmista ja pidetyimmistä työntekijöistä.

”Olen toiminut pitkään Jarin työparina, enkä ole koskaan nähnyt häntä huonolla tuulella. Vaikeinakin aikoina hän on löytänyt asioista enemmän positiivista kuin negatiivista.”

Eläkepäivät kuluvat Pohjois-Karjalan maisemissa

Jari-eläkeläinen

Kuva: Jari Lipsanen

Jarin tulevista eläkepäivistä iso osa tulee vierähtämään vapaa-ajan asunnolla Pohjois-Karjalassa Kiteellä, jossa hän on perinyt vanhemmiltaan lammen rannalla sijaitsevan omakotitalon.

”Siellä on paljon keskeneräisiä arkeen liittyviä projekteja. Tarkoitus on myös opiskella italiaa ja lukea entistä enemmän. Lisäksi ulkoilu ja polttopuiden tekeminen kuuluvat keskeisiin harrastuksiin.”

Tallissa lumien sulamista odottaa myös KTM:n 650-kuutioinen moottoripyörä, jolla Jari ajelee kesäisin pikkuteitä pitkin.

”Endurotyyppisellä pyörällä on hyvä ajella sorateitä. Vauhdin hurmasta pääsee hyvin nauttimaan, vaikka ei aja viittä kymppiä kovempaa.”

 

Teksti: Matti Remes

Jaa artikkeli